Terveisiä Otepään leiriltä

3.8.2015

Otepään leiri 2015

Ahveniston Ampumahiihtäjien perinteinen Otepään leiri pidettiin 27.7.-2.8. Mukana oli 14 urheilijaa, joista 10 oman seuran edustajaa ja 4 vahvistusta muista seuroista. Kun joukkoon lasketaan mukaan huoltajat ja tulevat ampumahiihtäjät, ryhmän vahvuus oli kaikkiaan 23.

Leiriohjelma sisälsi paljon ammuntatreenejä, jalalla ja rullilla, rasituksella ja ilman. Oli kiva katsoa, kun penkalla oli reilusti porukkaa! Monet harjoitukset päätettiin jumppaan, joissa mm. kuntopallo sai kyytiä. Nyt on uusia ideoita kotona treenaamiseen!

Leirisäät muistittavat kovasti tämän kesän säätilaa. Muutamana päivänä nähtiin aurinkoa, mutta harmittavan usein saimme sadetta niskaamme. Polut ja rullaradat olivat paikoin niin liukkaita, että pito hävisi kengistäkin (ohje: kädet käyttöön!). Säät vaihtelivat todella nopeasti. Esimerkiksi torstaina puoli tuntia kestäneen jalkapallo-ottelun aikana virkistyimme kahdesta sadekuurosta, auringon paisteesta ja komeista sateenkaarista. Onneksi Tehvandin hotellin jokaisen huoneen varustukseen kuului kuivauskaappi tai jopa kaksi.

Lauantaina juostiin leirikisa: neljä ammuntaa ja viisi juoksulenkkiä. Miesten kisan mitalikolmikkoon mahtuivat Matti, Arttu ja Artturi. Tyttöjen sarjan parhaimmistoa olivat Kaisa, Outi ja Sonja.

Sunnuntaina Jenni, Maija ja Kaisa ehtivät mukaan Võru Biathlonin järjestämään ampumajuoksukilpailuun Haanjaan. Osallistujia oli kaikkiaan viidestä eri maasta, kaukaisimmat Kazakstanista. Kovasti toivottivat meitä suomalaisia tervetulleeksi jatkossakin Virossa järjestettäviin kilpailuihin. Lisätietoa tulevista kisoista voitte lukea biathlon.ee nettisivuilta.

Kokonaisuudessaan leiri onnistui hyvin, harjoitukset saatiin vietyä läpi suunnitelmien mukaan, eikä sairastumisia tai loukkaantumisia tullut. Suuret kiitokset urheilijoille, valmentajille, huoltajille sekä tsemppaajille. Toivottavasti ensi vuonna tavataan samoissa merkeissä, jospa silloin päästäisiin taas Puhkemajaan…

Käy katsomassa leirikuvia ”Kuvia”-välilehdeltä!

Anne-Mari