Rovaniemen SM-kisojen matka- ja majoitusjärjestelyt

31.1.2012

Ounasvaaran SM-kisat pidetään pe 30.3. – su 1.4. Ohjelmassa perjantaina iltakisana aikuisten viestit, lauantaina kaikilla henkilökohtaiset kilpailut ja sunnuntaina aikuisilla henkilökohtaiset ja nuorilla viestikilpailut. Tarkemmat kisatiedot löytyy OH:n sivuilta.

AAH on varannut majoituksen Lapin Urheiluopistolta ja varmistaaksemme kaikille paikalle tuleville majoituksen sekä yhteiskuljetuksen odotamme kaikkien ilmoittautuvan 7.2. mennessä uusien nettisivujen ilmoittautumislomakkeen kautta kisoihin. Ilmoittautumisten avulla päästään myös suunnittelemaan viestijoukkueita niin perjantaille kuin sunnuntaille. Laittakaa huomautuksia sarakkeeseen huoltajien lukumäärä/nimet niin saadaan matkaan lähtijöiden ja majoittujien yhteislukumäärä tietoon.

Tämän hetken kaavailujen mukaan lähtö olisi bussilla torstaina klo 15 Hämeenlinnasta ja linja-auto ajaisi Lammin kautta pohjoiseen. Paluu kilpailujen jälkeen sunnuntain-maanantain välisenä yönä. Jos matkaan lähtee arvioitu n. 45 henkeä tulee omavastuiksi 60 euroa kilpailijoille ja 200 euroa huoltajille sisältäen bussimatkat ja majoituksen ruokailuineen perillä.

Keskustelua on käyty yhteiskyydistä vs. omat autot ja ainakin meidän matematiikalla tuo bussilla kulkeminen tulee edullisemmaksi kuin omilla autoilla meneminen. Ja lisäetuna on yhdessä olemista ilman autolla ajelua eikä koulusta tarvitse olla poissa kuin perjantai joka kaikissa tapauksissa menisi matkustamiseen. Nyt voi perjantaina halutessaan nukkua pitkät unet Ounasvaaralla ja käydä tutustumassa latuihin kaikessa rauhassa päivällä.

Niin majoitukset kuin bussi täytyy noihin hintoihin päästäksemme vahvistaa pikaisesti joten käykäähän 7.2. mennessä laittamassa ilmoittautumisenne ml. huoltajien nimet nettisivuille.

terv. Hemmo & Pete