Tarkkailujen tuloksia Kontiolahdelta

15.12.2013

Kontiolahdella oli viikonloppuna 2-päiväiset kansalliset, joiden yhteydessä annettiin näyttöjä vuoden vaihteen jälkeisiin MC- ja IBU-cup-kilpailuihin sekä nuorten MM-kilpailuihin.

AAH:n Matti Hakala teki vakuuttavaa työtä miesten sarjassa ja voitti molempina päivinä. Lauantain pikamatkan voiton Matti jakoi Aku Moilasen kanssa. Matin hiihtovauhti oli kuitenkin jo lauantaina hyvää kun ylsi tasapeliin yhdellä sakkokierroksella Akun nolla-ammuntaa vastaan.

Lauantain pikamatkalla AAH:n menestystä täydensi Mikael Koivunen viidennellä sijalla (1+0 sakoilla) 57 sekuntia Matille hävinneenä. Kiskolan Atte oli kolmen sakkokierroksen jälkeen kuudes (1.28 Matista) ja Ritvaniemen Jari kahdella sakolla kahdeksas (1.55 kärkeen).

Nuorten MM-tarkkailuissa lauantain pikamatkalla Erika Jänkä oli N19-sarjassa 1+1 ampuneena ja parhaana suomalaisena viides. Edelle ehti neljä valkovenäläistä kilpasiskoa. Sunnuntain yhteislähtökilpailussa Erika oli suomalaisista kakkonen kahdeksan sakkokierroksen rasittamana. Kokonaistuloksissa sijoitus oli sunnuntaina 7.

M21-sarjan tarkkailuissa sunnuntain yhteislähtökilpailuissa AAH:n Erik Sinkko oli viiden sakon rasittamana viides, häviten sarjan voittajalle Antti Revolle reilut 2 minuuttia.

Sunnuntain miesten yhteislähdössä Hakalan Matti ampui (0211) ja voitti kolme sakkoa ampuneen Moilasen Akun 24 sekunnilla. Kiskolan Atte ampui viisi sakkoa sijoittuen sijalle 5 (1.26 Matista) ja  Koivusen Mikael oli samoilla sakoilla 6. (2.37 kärjestä). Ritvaniemen Jari täydensi hyvää AAH-sarjaa ollen kuudella sakolla 7. noin kymmenen sekuntia Miksulle hävinneenä.