Kolmen mitalin päivä Hollolan normaalimatkoilla

9.8.2020

N19-sarjan palkinnot jakoi Siiri "Äitee" Rantanen.
N19-sarjan palkinnot jakoi Siiri "Äitee" Rantanen.

Sunnuntaina rulla-ampumahiihdon SM-kilpailuissa Hollolassa olivat vuorossa yleisten sarjojen yhteislähdöt sekä juniorisarjojen ja aikuisurheilijoiden normaalimatkat.

Viikonlopun kaksoismestariksi hiihti Kaisa Keränen N19-sarjassa. Normaalimatkan voittoon siivitti onnistunut ammunta (0111). Sarjan menestystä täydensi Sonja Hakala pronssimitalillaan. Myös Sonja suoriutui penkalla hienosti (1120). Outi Haikama oli sarjan 7. Sonja Leinamo oli tiukasti mitalitaistelussa mukana viimeiselle kierrokselle asti. Upea kisa päättyi harmittavaan kaatumiseen ja keskeytykseen.

Sunnuntain kolmannen mitalin ja toisen kultamitalin toi Maija Keränen N22-sarjassa. Tiukka sekuntitaisto mitaleista vaati onnistumista penkalla (0111) sekä joutuisaa hiihtovauhtia. Samassa sarjassa Jenni Keränen oli neljäs ja Hilda Kukonlehto 10.

Kilpailujen suurin sarja oli N15. Ahveniston tytöistä Eveliina Hakala oli 8., Amanda Saltbacka 14. ja Matilda Saltbacka 19.

Inka Haikama kilpaili sarjassa N16 ja sijoittui kahdeksanneksi.

Taavi Nyström hiihti sijalle 9. M17-sarjassa. Samassa sarjassa Seeti Salosen kilpailu keskeytyi ikävään kaatumiseen jo toisella kierroksella.

Yhteislähdöissä AAH:a edusti Matti Hakala, joka sijoittui miesten sarjassa sijalle 13.

Ahveniston Ampumahiihtäjien saldo kisaviikonlopusta oli siis kolme kultaa ja yksi pronssi sekä monta hyvää suoritusta helteisessä säässä. Otetaan kaikki positiivinen oppi mukaan kisoista ja siirretään katseet seuraavaksi Kontiolahden ampumajuoksun SM-kisoihin, jotka järjestetään syyskuun alussa. 

Treeni-intoa kaikille!